Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Joko soppa olisi valmis?

Arkistokaappi pursuaa työryhmäraportteja, hallituksen esityksiä ja valiokuntien lausuntoja. Kunnille suunnattujen lausuntokierrosten määrästä on pedanteinkin pudonnut jo kauan sitten laskuista. Suomalaista sote-soppaa on hämmennetty kymmenen vuotta, mutta lusikoitavaa siitä vain ei ole tullut. Nyt on Sipilän hallitus tarttunut kauhaan. Emmeet on tutut vanhat, joten tarkkana saa taas olla pohjaan palamisen kanssa.

Toukokuun lopussa julkistetussa hallitusohjelmassa linjattiin, että sote-uudistusta lähdetään rakentamaan kohti kuntaa suurempia itsehallintoalueita, joita johtavat vaaleilla valitut valtuustot. Linjauksen mukaan uusia hallintoalueita olisi enintään 19. Maakuntia on manner-Suomessa 18. Keskustapuolueen pitkäaikainen haave vahvoista maakunnista, jotka päättävät entistä itsenäisemmin oman alueensa asioista, elää siis vahvempana kuin koskaan.

Täysin uudesta asiastahan tässä ei ole kysymys, vaan pikemminkin paluusta kunta- ja palvelurakenneuudistuksen alkujuurille. Matti Vanhasen ykköshallituksen kesällä 2005 käynnistämän Paras-hankkeen silloinen projektipäällikkö Jukka Peltomäki esitti ensitöikseen Suomeen aluekuntamallia, jossa noin 20 uudelle itsehallinnolliselle toimijalle olisi annettu vastuu sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä muista palvelutehtävistä. Nykyiset kunnat olisivat jatkaneet lähikuntina. Hyvin samansuuntaiseen lopputulemaan päätyi vuosia myöhemmin myös muuan emeritus maaherra Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu -selvityksessään. Peltomäki perusteli aikoinaan esitystään sillä, että näin ei tarvittaisi sen enempää vaikeasti toteutettavia kuntaliitoksia kuin erillisten sosiaali- ja terveyspiirien luomistakaan. No, aika ei ollut kypsä. Kritiikkiä tuli joka laidalta niin kuin sitä sittemmin tuli myös kaikille tätä seuranneillekin esityksille. Ei saatu aikaiseksi vahvoihin peruskuntiin perustuvaa ratkaisua, ei vastuukuntamallia, ei viittä sote-aluetta, eikä loppu viimein edes päätöstä kuntayhtymäjärjestelmästä.

Kunnallisen itsehallinnon perustuslaillinen asema on testattu viime vuosina harvinaisen monta kertaa ja kovin rikkumattomalta se vaikuttaa. Nyt esitetty tie lienee tästä näkökulmasta katsottuna ainoa keino koota sosiaali- ja terveydenhuolto nykyistä laajemmille hartioille. Silti olisi ollut suotavaa, että päätöksentekoa varten olisi edes selvitetty kaksi muuta perustuslakivaliokunnan lausunnossa ollutta mallia. Näin olisi varmistettu, että malleista olisi voitu käydä faktapohjoista vertailevaa keskustelua ennen nuijankopautusta. Viime hallituskaudella kun yhden kortin varaan laskeminen johti farssista toiseen ja lopulta perustuslailliseen tragikomediaan. Tämän ei soisi enää toistuvan.

Toteutuessaan hallitusohjelman linjaus uusista itsehallintoalueista haastaa meidät poikkeuksellisella tavalla. Tällä kertaa uudistus tosiaan tarkoittaa kuntapohjaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä luopumista. Se muuttaa kuntaa ja koko yhteiskuntaa historiallisella tavalla. Perusajatus kunnasta hyvinvoinnin järjestäjänä ja palveluiden toteuttajana on tätä myötä murtumassa. Soten irtoaminen peruskunnasta on myös itsestään selvästi suurin yksittäinen tekijä Tampereen tulevaa toimintamallia rakennettaessa. Se pakottaa meidät kääntämään ajatuksemme palvelukunnasta kohti elinvoiman edistäjää ja hyvän elämisen edellytysten luojaa. Tässä piilee myös mahdollisuus kunnallisen itsehallinnon todelliselle kehittämiselle.  Sote-järkäleen siirtyessä toisille harteille on kunnilla pitkästä aikaa mahdollisuus hakea olemassa ololleen suuntaa paikallisen toiminnan kehittämisestä, vastuunkannosta ja päätöksenteosta ilman että suurta osaa toiminasta säädellään ja valvotaan valtion toimesta pilkuntarkasti.    


Tuukka Salkoaho, yhteyspäällikkö, konserniohjausyksikkö, Tampereen kaupunki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti